Aihealue Maisemat

3

Täysikuu

Maanantainen täysikuu. Osittainen kuunpimennys ehti mennä jo ohi ennenkuin kuu tuli näkyville. Pienen varjostuman voi vielä havaita.
4

Metsälaidun

Perjantaina tuli tehtyä pikavisiitti Kolilla. Reitin suunnittelin tarkoituksella Herajoentien ja Kolin rantatien kautta. Olin kulkenut tuota reittiä joskus aiemminkin ilman kameraa vain ihastellen tienvarren maisemia. Jos kolilla voisi viettää aikaa useamman päivän niin tuolla 25 km matkalle voisi hyvin varata päivän - niin hienoja maisemia ja nähtävää tien varressa on. Välttämättä tieltä ei tarvitse edes poiketa pois. Kameraa en kaivanut nytkää, mutta muutaman kuvan napsasin könnykällä. Näistä alla yksi kännykän panoraamatoiminnolla otettu kuva yhdestä harvinaisuudesta metsälaitumesta. Yritin ladata tätä kuvaa...
5

Kemijärven karkkia

Kahvitankkauksen jälkeen ei sielu tökkinyt yhtään vastaan yöllisen etapin alkaessa kohti valon kajoa ja jäämeren rantoja, eli joskus muinoin matkalla pohjoiseen.
6

Salama

Onko kellään kokemusta Micnovan salamatriggeristä. Tänään testasin ekaa kertaa,viime vuonna ostettu,ei toimi,vaikka salamamoi komeesti,liiketunnistin pelittää,kun käden vie kameran eteen. Kamera oli käsisäädöillä,manuualitarkennus,tunnistin salamakengässä,mitähän tein väärin..? Kuvassa sattumasalama,3 sek. valotuksia napsin käsin...