Valkohäntäpeura

Kun ei uutta synny niin mennään sitten vanhemmilla kuvilla.
Taisi olla elokuun loppupuolta kun kävin "istumassa iltaa" paikallisella pellolla. Välistä matkin hirveä, välistä pillitin peuraa. Hirviä en nähnyt, en kuullut. Jossakin vaiheessa iltaa, auringon ollessa vielä puiden latvusten yläpuolella pellon reunaan ilmestyi yksinäinen peurapukki. Yrityksistä huolimatta en saanut houkuteltua sitä luokseni. Hetken se siinä söi, kunnes palasi sinne mistä tulikin. Olisiko ollut vartin metsikössä kun palasi takaisin pellolle. Pikkuhiljaa siirtyi pellon reunaa myöden minusta oikealle, samaan suuntaa mistä olin tullut ja minne aikanaan palaisin. En tiedä mitä se siltä suunnalta kuuli täi näki, mutta hetken käveltyään palasi pikajuoksua takaisin metsään.
Auringon laskiessa pellolle kehittynyt paksu sumu "pakotti " palaamaan takaisin, ei tuossa sumussa pysty enää mitään kuvaamaan. Autolle kävellessä "öhkin hirveä". Kävelyitäni ja siinä sivussa öhkittyäni muutaman sata metriä huomasin vähän matkan päässä sivullani kulkevan hahmon, joka tarkemmin katsottuani paljastui samaiseksi valkohäntäpeuraksi, jonka olin nähnyt aiemmin illalla pellon reunassa. Lienee ollut kaveria vaille, kun tarttui hirven öhkinään. Hetken siinä katselimme toisiamme kunnes peura pikkuhiljaa käveli rauhallisesti pois.


6 kommenttia

  1. Jaket sanoo:

    Tälläsia kertomuksia on mukava lukea.Kun ite ei saa moista tehtyä,jos ens kesänä yrittäis noita jotenkin kuvata,peuroja,pellot täynnä mökkini lähipelloilla.

  2. derelict sanoo:

    Siisti kuva ja kiva tarina.

  3. kari57 sanoo:

    Tosi sympaattinen kuva, kelpaisi vaikka satukirjan kuvaksi.

  4. harrastelija sanoo:

    Kiitokset herroille palautteesta.

  5. Gahpir sanoo:

    Vanhakin kelpaa, kun on hyvää juttua, hienoilla kuvilla.  Käväises keskustelufoorumilla, mulla on sinulle hirvikysymys.

    • harrastelija sanoo:

      Kyllä täällä aika ajoin käyn pyörähtämässä, muusta foorumista ei tällä hetkellä ole tietoa.

      Kysäise vain niin yritän parhaani mukaan vastailla :).

Vastaa